Cosmic Fortune

Cosmic Fortune introvideo

Cosmic Fortunessa pelaaja pääsee palaamaan ajassa taaksepäin, aikaan jolloin pelit olivat rautaa ja yksinkertaisen hyvä pelattavuus niiden ensisijainen pyrkimys. Pelin retro ulkoasu muistuttaa välianimaatioissa vanhoista klassikoista kuten Space Invaders, mutta ei ole sidottu vanhaan teknologiaan. Peli yhdistää mekaniikoissaan osia Candy Crushista ja perinteisistä kelapohjaisista kolikkopeleistä. Cosmic Fortunen takana on monena vuotena suorituksestaan kolikkopelien tuottajana palkittu Net Entertainment. Viimeisin on vuodelta 2015, jolloin Net Entertainment voitti palkinnon vuoden parhaasta kolikkopelistä. Pelissä on peruspelaamisen päälle mahdollisuus voittaa monta erilaista pääpottia, joihin pääsee käsiksi pelin kautta keräämällä kierroksilla kolikoita pottiin, jonka täytyttyä isoimmat potit ovat pelaajalle avointa riistaa. Retroa menoa ja isoja potteja!

Pelin retron ilmapiirin takana on intohimo ja vahva klassikkopelien tuntemus. Animaatiot ovat hyvälaatuisia, ja musiikki tukee kokonaisuutta loistavasti. Itse peli eroaa monesta muusta jakautumalla kolmeen erilliseen peliosaan, joilla on hyvin erilaiset pelianimaatiot ja pelimekaniikat. Peruspelissä pelaaja pyöräyttää pelin käyntiin ja symbolit tippuvat ylhäältä Candy Crushin tapaan ja muodostavat linjoja eriarvoisilla symboleilla. Pidemmät symbolikombot tuovat pelaajalle isompia voittoja. Kun Scatter-symbolit osuvat kohdalle, peli siirtyy 10 pyöräytyksen freefall-pelitilaan, jossa on mahdollisuus ansaita pelin sisällä kolikoita kohti suuria jättipotteja. Jättipottien pelimekaniikat muistuttavat taas osaltaan pajatsoa samalla hyvälaatuisella retroavaruusteemalla. Peli tarjoaa pelaajalle niin paljon vaihtelua, ettei pitkään aikaan tee mieli pelata muuta.

Panokset ja voittolinjat

Pelissä on viisi kelaa, joihin tipahtelee jokaisella kierroksella avaruusteemaisia symboleita. Mitä pidempi samojen symbolien voittolinja jokaisen kelan kohdalla on, sitä suuremmat voitot pelaaja saa. Symbolien joukossa on muutamia erilaisia symboleja. Normaalit symbolit tarjoavat tietyn arvoisia voittoja. Scatter-symbolit päästävät pelaajat Freefall-pelimuotoon, jossa pelaajalla on mahdollisuus ansaita kolikoita kohti montaa erilaista megapottia.

Megapottien pelimekaniikat eroavat muista muistuttamalla pajatsoa. Pelaajan on mahdollista valita jokaiselle kierrokselle oma panoksensa. Panosta asetettaessa pelaaja voi valita eritasoisista panoksista ja jokaisella yksittäisellä panoksella on vaihdettava arvo. Pelaajalla on myös mahdollisuus valita “automaattinen peli”-painikkeesta jonoon useita pyöräytyksiä. Automaattisen pelin asetuksista on mahdollisuus valita suuresta määrästä erilaisia rajoituksia automaattiselle pelille. Pelin voi esimerkiksi laittaa pysähtymään jättipotin iskiessä kohdalle.

Ulkoasu ja teema

Pelin ulkoasu ja teema ovat pelin vahvimpia ominaisuuksia. Ulkoasu muistuttaa vanhoista klassikkopeleistä, joissa pikseligrafiikka oli kuningas. Pelin sisällä itse kelat ja niissä olevat symbolit ovat valokuvalaatua eivätkä halpoja piirroksia. Symbolien kuvitus on värikästä. Musiikki pelin taustalla on miellyttävää eikä käy ärsyttäväksi pitkänkään ajan jälkeen. Musiikki luo rauhoittavan ilmapiirin, jossa pelaaja voi rentoutua pelin parissa. Välianimaatiot ovat hyvin vakuuttavia ja luovat kuvan hyvin laadukkaasta ja mietitystä kokemuksesta pelaajalle. Jos pelaaja sattuu tuntemaan pelit ja konseptit, joille pelin ulkoasu perustuu, pelaaja voi kokea lämpimän nostalgian tunteen peliä pelatessa. Pelin perustietosivut ovat myös hyvin erinomaisesti suunniteltuja ja niiden lukeminen on miellyttävän helppoa.

Cosmic Fortune pelitila

Bonustoiminnot

Peruspelin lisäksi pelissä on vahvasti eroavia bonustoimintoja. Valittuaan halutun panoksen ja aloitettuaan pelin, pelaajilla on mahdollisuus saada linjoille erikoisia scatter-symboleita, joiden muodostaessa linjan pelaaja pääsee freefall-kierrokselle. Freefall kierros alkaa kolmen scatter-symbolin osuessa linjaan missä tahansa pääpelin aikana. Freefall koostuu kymmenestä ilmaisesta kierroksesta, jonka aikana jokaisen pelin voittolinjojen symbolit muuttuvat kierroksen jälkeen marmorikuuliksi, joilla on mahdollisuus tippua erilaisiin voittokuppeihin. Yksi näistä voittokupeista on jättipotti, jota pääsee pelaamaan, jos ansaitut marmorikuulat tippuvat sille tarkoitettuun voittokuppiin. Päävoittoja pelissä on viisi erikokoista. Kaksi alinta päävoittoa ovat kiinteitä ja kolme suurinta pääpottia ovat progressiivisia eli ne kasvavat, kunnes joku voittaa pelin ja vie rahat kotiin.

Hyvät puolet

Peli on graafiselta ulkoasultaan kiinnostava, uudennäköinen ja raikas. Pelikelojen symbolit ovat valokuvalaatua, eivätkä näytä halvoilta piirustuksilta. Pelin välianimaatioihin on käytetty selvästi paljon aikaa ja pelissä on monta erilaista välianimaatiota, jotka tarjoavat pelaajalle retrohenkistä silmänruokaa. Äänimaailma tukee vahvasti tätä retrohenkeä eivätkä musiikki ja ääniefektit ala ärsyttämään pidempienkään pelaussessioiden jälkeen. Peli itsessään on helppo aloittaa ja mekaniikat intuitiivisia. Oman panoksen säätely helpottaa valitsemaan itselle sopivan riskitason. Asetuksien suuri määrä helpottaa pelaajaa tekemään pelikokemuksesta itselleen mieleisen. Automaattipeli-painike sisältää myös monia asetuksia, jotka vähentävät pelaajan omaa näpyttelyä, mutta mahdollistavat pelin siirtämisen pelaajalle kriittisillä hetkillä. Tällaisia ovat esimerkiksi ne hetket, kun pelaaja on voittanut tarpeeksi kolikoita jättipottipelejä varten.

Huonot puolet

Pelin asetuksia on paljon ja ne suurelta osin helpottavat pelaajan elämään. Jos peliä pelaa joku, joka ei ole täysin tarkka asetuksien kanssa voi hän laittaa pelin pelaamaan automaattitoiminnolla 1000 kierrosta niin, että peli pelaa jättipotit ja freefall-kierrokset täysin automaattisesti. Pelin ulkoasu ei välttämättä vetoa kaikenlaisiin pelaajiin pelin ollessa retrohenkinen. Pelin äänitehosteet eivät ole ärsyttäviä, mutta niissä ei myöskään ole pontta, joka tarjoaisi maksimaalisen palkitsevuuden jokaisella pyöräytyksellä. Kierroksen pyöräytys kuulostaa marmorikuulien tiputtamiselta marmorikuulapussiin. Pelin painikkeet, joilla peliä pelataan ovat myös jokseenkin vaatimattomia ulkonäöltään ja ne voisivat olla mistä tahansa pelistä. Pelin värimaailma on kokonaisuudessaan hyvin yksipuolisen hohtavan sininen ja harmaa.

Yhteenveto

Cosmic Fortune on hyvin suunniteltu ja vahvasti toteutettu kokonaisuus. Pelin vahvuutena on sen uniikki, retrohenkinen ulkoasu, joka koostuu korkealaatuisista kuvista ja esityksestä. Pelin moniosainen bonuspeli antaa pelaajalle paljon vaihtelevuutta peruspelin ympärille asetetuilla, uniikeilla välianimaatioilla sekä vaihtelevilla pelimekaniikoilla. Asetusten suuri määrä mahdollistaa pelikokemuksen täyden räätälöimisen juuri sinulle sopivaksi. Jos haluat vain pelata nopeasti, on se mahdollista, ilman turhia kommervenkkeja. Jos olet ikäpolvea, joka muistaa Space Invadersin ja olet sattunut jäämään kerran koukkuun Candy Crushiin, Cosmic Fortune saattaa olla peli juuri sinulle. Jos et muista kumpaakaan, seuraa historian hyväksi todistamia polkuja kokeilemalla Cosmic Fortunea. Tule siis kokeilemaan peliä täynnä historian havinaa!